Rannikon-Salpa-2018

Henkilöstömme osaaminen on hyvällä tasolla ja positiivinen ”tekemisen meininki” on jatkunut joukossamme, mikä on ollut hienoa todeta, kun olen vuoden aikana kiertänyt harjoituksissa ja eri toimipisteillä. Kiitokset tästä kuuluu Teille jokaiselle prikaatin työntekijälle. Vuosi on ollut jälleen kerran tiivis. Prikaatin tehtävät; alueval- vonta, asevelvollisten koulutus, turvallisuus, varastojen toiminta, kuljetukset ja esikunnan tuki joukoille ovat toteutuneet hyvin. Puolustusvoimat 100 -juhlavuosi ja sen teema ”Maanpuolus- tus kuuluu kaikille”, on näkynyt myös meillä. Helmikuussa osallistuimme Jääkäreiden kotiinpaluun paraatiin talvisessa Vaasassa. Toukokuussa Suomen Leijonalipun ja rannikko- tykistöaselajin perustamisen sekä Suomenlinnan Rannikkorykmentin perinnepäivän juhla Suomenlinnas- sa oli mieliinpainuva tilaisuus. Kesäkuussa osallistuim- me Puolustusvoimien juhlanäyttelyyn Helsingissä ja heinäkuussa Merivoimien 100-vuotispäivä Turussa kokosi yhteen puolustushaaramme joukot ja kansainvälisiä vieraita. Elokuussa Loviisan valatilaisuus vei hienolla tavalla viestiä työstämme ja asevelvollisuudesta yhteiskuntaan ja varuskunnan ulkopuolel- le. Elokuun lopussa prikaatin vuosipäivänä juhlistimme arvokkaalla tavalla yhdessä omaa joukko-osastoamme. Saimme vie- lä kunniatehtävän edustaa merivoimia valtakunnallisessa juhlaparaatissa 6.12. Mikkelissä. Ensi vuonna Upinniemen varuskunta täyttää 60 vuotta. Sekin on juhlan arvoinen asia. Rannikon salpa / Komentajan kynästä - Kuulumisia kulmahuoneesta 4 Hyvät prikaatilaiset,

RkJQdWJsaXNoZXIy NTg5MjY=